tiistai 23. helmikuuta 2021

Runonkulman Gallerian kevät

Helmikuun taidegrafiikan ripustuksemme esittelee kuuden taidegraafikon teoksia ja samalla myös taidelainaamomme toimintaa. 

Kaikki näyttelyn teokset ovat lainattavissa kuukausivuokraa vastaan ja halutessaan lainatun teoksen voi kuukauden kuluttua palauttaa. Jos taas teos kotiutuu, sen voi hankkia omakseen myös osamaksulla. Tällöin jo maksettu lainausmaksu muuttuu osamaksun ensimmäiseksi eräksi. Taidelainaus tekee taiteen hankkimisesta helpompaa. Voit ensin rauhassa tutustua teokseen, katsoa säilyykö teoksen vaikutus vai jopa syveneekö sen merkitys sinulle ja siten voit pohtia, jääkö teos sinulle. 

Mari Aspolan kartonkigrafiikan tekniikalla tehdyt vedokset ovat tavallisesti vähäeleisiä, väreiltään hyvin harmonisia ja pelkistettyjä. Äskeistä lausetta kirjoittaessani katsoin alla olevaa teoskuvaa ja totesin, että siinä onkin jotain ihan muuta. Taustapinnan rytmiikka ja värien voimakkuus ovat sellaista, mitä itse en ole Aspolalta ennen nähnyt. Teoksen nimi Energia onkin hyvin kuvaava, tässä Aspolalle tyypillinen tyylittely on saanut liikettä mukaansa. 

Mari Aspola, Energia. Pvc-reliefipaino, kartonkigrafiikka/telaus, 2020.  


Teija Lehdon monivärisissä puupiirroksissa nähdään usein keittiöön liittyviä teemoja. Tässäkin näyttelyssä aiheina on sotkuinen tiskipöytä ja keittiön esineistöä, mutta myös marjaämpäri ensilumessa. Alla oleva Sipulivati  iltapäivän valossa on hyvä esimerkki siitä, miten kauniisti valo näkyy Lehdon teoksissa. 

Teija Lehto, Sipulivati iltapäivän valossa. Puupiirros, 2018. 

Myös Tuukka Peltonen tekee puupiirroksia. Hänen teoksiaan nähdään meillä tässä näyttelyssä ensimmäistä kertaa. Kuvan teoksen nimi Eighties kuvaa hyvin muidenkin töiden tunnelmaa.  Henkilöiden tyyli tuo ainakin itselleni väistämättä mieleen 80-luvun. Peltonen itse kertoo kuvissaan esiintyvien hahmojen kulkeneen hänen kanssaan pitkän matkan. "He kulkevat valtavirran laidoilla häiritsemättä ketään. Elämä ei ole heille suoritus tai päämäärä, sen tilalle on tullut jotain paljon olennaisempaa. Heille yhteistä on odotuksen tunnelma. Jotain on tapahtumassa."

 

Tuukka Peltonen, Eighties. Puupiirros, 2018. 

Heli Väisänen on tuonut näyttelyyn sekä pieniä mustavalkoisia etsaus-akvatintavedoksia että värikkäitä ja suurempia carborundumtekniikalla tehtyjä teoksia. Pienten teosten taustasta hän kertoo, että ne ovat syntyneet metsäretkien jälkeen mielikuvien pohjalta. Samaa läheistä luontosuhdetta on nähtävissä myös carborundum-vedoksissa.

Heli Väisänen, Kiintymys. Etsaus akvatinta, 2020.

Heli Väisänen, Hänen olivat linnut. Carborundum, 2017.

Myös Päivi Somppi käyttää tekniikkanaan etsauksen ja akvatintan yhdistelmää. Hänen teoksissaan on voimakkaita värejä ja yksittäisissä teoksissa on kahdella laatalla tehdyiksi töiksi hämmentävän laaja väriskaala. Hänen teemansa, vartijakoirat ja veneissä matkaavat koirat tulivat yleisöllemme tutuiksi viime heinäkuun näyttelystä ja moni onkin nyt ilahtunut nähdessään lisää Sompin teoksia.

Päivi Somppi, Appelsiinivartio. Etsaus/akvatinta, 2014.

Katja Syrjä käyttää teoksissaan kivilitografiaa, johon hän yhdistelee kollaasimaisesti ommellen etsausvedoksia ja maalaa teoksiin yksityiskohtia tekemillään maa- ja kasviväreillä. Tässä näyttelyssä on esillä kaksi suurempaa teosta ja kaksi pientä etsausta. Syrjän taidetta voisi kuvailla tutkimukselliseksi. Hän syventyy teemaansa perusteellisesti ja liittää aiheisiin tunnekokemuksiaan, esimerkiksi lapsuusmuistoja, kuten tässäkin näyttelyssä nähdään.

Katja Syrjä, Kärleksört (Sedum telephium) Åland VI.
K
ivilitografia, etsaus, silkkiommel, maavärit, 2020.
Oikealla,  Sedum acre, Klovharu (etsaus,  2020) ja  Parnassius apollo
(etsaus, poltettu Hammarland maaväripigmentti, 2020).

Taidegrafiikan taidelainaamonäyttelyn voit nähdä vielä kuluvalla viikolla ke 16-19 ja la 11-15. Osa teoksista muuttaa sen jälkeen uusiin koteihinsa, muut teokset jäävät vielä taidelainaamoon. Ja ilokseni voin sanoa, että jatkossakin näiden taidegraafikoiden teoksia tulee olemaan lainaamossamme esillä. 

Helmikuu lähestyy siis loppuaan ja tässä vielä esittelyt kevään tulevista näyttelyistä.

Maaliskuussa Runonkulman Galleriassa nähdään Hannele Salmelan odotettuja uutuuksia näyttelyssä "Yhä uudelleen, valo sydämessäni hämmästyn". Salmela tekee maalauksiaan intuitiivisesti ja sekatekniikoita käyttäen. Tavallisesti hänen töissään toistuvat surumieliset naisen kasvot, usein myös puut ja linnut ja vähitellen teoksiin on hiipinyt muitakin eläimiä. 



Eija Hietasen keramiikkaa on nähty Runonkulman Galleriassa viimeksi elokuussa 2019, jolloin hänen  teoksensa saivat meillä hyvän vastaanoton. Huhtikuun näyttelyssä "Muuttuva minuus" on Hietasen lisäksi mukana Marjo Jasu kuivapastellipiirroksineen. Näyttelyn teeman kautta taiteilijat pohtivat sairauden vaikutusta ihmisen minuuteen, tulossa onkin puhutteleva näyttely.


Toukokuussa Runonkulman Galleriassa nähdään gallerian historian ensimmäinen näyttely, missä on esillä vain piirroksia, mahtavaa! Mikkelistä kotoisin oleva ja Loimaalla työskentelevä Heta Pöyry tuo esille tussilla, hiilellä ja lyijykynällä tekemiään piirroksia, näyttelyn nimenä on Valon pituus.
Muistathan galleriassa vieraillessasi, tule paikalle vain terveenä. Ovella ja gallerian pöydällä on käsidesiä ja toivomme, että itseäsi ja muita näyttelyvieraita ajatellen käytät kasvomaskia. Pysytään terveinä ja pidetään toisistamme huolta! <3