lauantai 13. heinäkuuta 2013

Aihetta iloon

On vaikeaa kirjoittaa. En saa ajatuksiani eriteltyä mitenkään järkevästi. Kulunut viikko on niin täynnä erilaisia asioita ja kokemuksia galleriassa ja puodissa, että mistä tässä nyt sitten aloittaisi.

Viikko on ollut kiva. Lähimmät ihmiset toivottavasti ovat huomanneet kiireväsykireyteni hiukan jo hellittäneen. Pystyn jo välillä kimahtamatta keskustelemaan esimerkiksi mainostamisesta, kassakoneen käytöstä, tuotteiden hintalapuista, mainostamisesta, kankaiden väreistä, taulujen vinoudesta, lapsen kasvatuksesta, mainostamisesta... Viime viikolla en vielä pystynyt. Ideoita satelee ympärillä ja omassa päässäkin. Lista hoidettavia asioita venyy ja joka päivä jotain tärkeää jää hoitamatta, taas odottamaan seuraavaan päivään. Tekemättömien töiden lista ei koskaan lopu, joten ehkä onkin hyvä listata mitä kaikkea silti tuli taas tehtyä tämänkin viikon aikana.

Työhuone on maalattu ja listoitettu valmiiksi. Huonekaluja ei juurikaan ole mutta tila on otettu tehokkaasti käyttöön sekä omaan työskentelyyn että asiakkaille sovituskopiksi. Takaeteinen on "iltapuhteina" siivottu, ja lattialaatat ovat paikoillaan. Ei siitä huoneesta voi eteisenä enää puhua, siitä tulee keramiikkatyötila. Ehkä tilalle muodostuu jokin käytännöllinen nimi myöhemmin. Käyntikortit on tilattu, ehkä jopa oikeilla teksteillä ja kuvilla. Mainoksia on ripoteltu pitkin kaupunkia ja sanomalehtiä. Kahden tulevan näyttelyn valmistelut ovat edenneet hienosti. Samoin suunnitelmat myöhemmin toteutuvista tapahtumista.

Nämä siis aukiolojen ulkopuolella. Ihan toinen juttunsa on sitten ollut päivät puodilla ja galleriassa. Siitä saatan kirjoittaa seuraavaksi, nyt kun olen tässä selvittänyt ajatuksiani. Kuoharilla ei ole osuutta ajatusten eikä kuvan epätarkkuuteen, kilistelyt tämä viikko ehdottomasti ansaitsi.

Hyvä olo siitä, että Runonkulmalla on toiminta alkanut hienosti. 
Hyvä olo siitä, että nämä tärkeät kilistelijät pysyvät. <3  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti