sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Terveiset akvarellikurssilta

Viikko sitten Runonkulman Galleriassa maalattiin Mika Törösen opastuksella akvarellimaalauksia. Kahden maalauspäivän aikana opimme asioita maalauksesta aina paperin perusteellisesta kastelusta lähtien värien sekoitteluun ja muihin käytännön tekniikkavinkkeihin. Tärkeää oppia oli myös hyväksyä "virheet", jatkaa maalausta, vaikka väriä putoaisi väärään paikkaan. Huolettomuutta, ei liikaa yritystä, ja vahinkojen ja sattumienkin hyödyntämistä maalauksessa.

Hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa, kun 13 kurssilaista seurasi keskittyneenä ensimmäisiä siveltimenvetoja Mikan aloittaessa maalaustaan. 

Maalauksessa on tässä vaiheessa kaksi kerrosta ja kolmas alkamassa.

Uudenkaupungin Uusi Kirkko työn alla.

     
Taiteilijan väripaletti ja yksityiskohta tekeillä olevasta Uudenkaupungin katunäkymästä.

Tämä kuva havainnollistaa hyvin maalauksen kerroksellisuutta. Märät valoa heijastavat pinnat siis maalattu viimeisimpänä. Ja harmikseni huomasin tämän jääneen viimeiseksi valokuvakseni tästä aiheesta, vaikkei maalaus valmis vielä tässä vaiheessa ollutkaan.

Aina taiteilijan teoksen kuivuessa me teimme omia harjoituksiamme, yhtenä esimerkkinä kokeilu vain kolmella päävärillä tehtävästä maalauksesta. Vaikka kurssipäivät olivat pitkät, kymmenestä viiteen, loppui aika monen mielestä sittenkin kesken. Maalaamista olisi voinut vain jatkaa, kun oli hyvään alkuun päästy. Alla olevissa kuvissa on kurssilaisten maalauksia eri vaiheissaan.

 
 

Mika Törösen Akvarelleja -näyttelyn ehdit vielä nähdä. Teokset ovat esillä Runonkulman Galleriassa vielä 26.4. asti, avoinna ke klo 16-19 ja la klo 11-15. Tervetuloa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti