sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Keramiikkaa ja kynsilakkaa

Eilen otettiin Pikkukylän Puodin yläkerta ensimmäistä kertaa kurssikäyttöön. Lattia on valmiina, eikä siihen paljoa muuta tarvittu, että kokeileva keraaminen kuvanveisto -kurssi voitiin pyöräyttää käyntiin. Vähän remonttipaperia sentään lattialle ja pöytien suojausta. Allas käsien pesuun oli melko riisuttu malli, mutta toimi. Melkein koko päivän. Puolisen tuntia oli vedentulo poikki, ja se aiheutti mulle pientä huolestumista. Ehdin miettiä, mistä naapurista menisin hakemaan ämpäreillä vettä, mutta onneksi lopulta ei tarvinnutkaan. Lämpöäkin riitti, itse puhaltelin alakerrassa hiki niskassa, yläkerrassa molemmista päädyistä avoimet ikkunat, varjoisuus ja tuuletin toivat ihmeesti helpotusta helteeseen. Ja ehkä viileä savikin auttoi asiaa.

Keramiikkataiteilija Auli Sormusen kurssille osallistui seitsemän innokasta, Aamu kahdeksantena sitten, kun iltapäivällä päästin hänet mukaan. :) Päivän aluksi haettiin tuntumaa saveen muovaamalla sitä sokkona. Tästä kokemuksesta ryhdyttiin pohtimaan omaa teosta, mikä toteutettiin päivän aikana rakusavesta. Musiikki soi taustalla, ja tunnelma oli ainakin näin ulkopuolisen ja valokuvaamassa käyneen silmin aika rento ja keskittynytkin.

Veikeää teoksen ideointia.
Saven työstöä.
     
Teokset edistyvät.
"Palikkakoira".

Kaikkien kurssilaisten valmiit työt.

Teokset jäivät kuivumaan, ja raakapolttoa odottelemaan. Lasitus sitten vielä parin viikon päästä.

Aamu pääsi vielä päivän päätteeksi toteuttamaan uusinta
liikeideaansa (niitä riittää): kynsien lakkaus, kymmenen kynttä eurolla.
Kuvassa Seija, ihana asiakas. <3
Samaan aikaan toisaalla eli naapuritalossa.
Saattoi olla kuumaa tässäkin työssä.

2 kommenttia:

  1. Hienoja töitä saitte aikaan. Voi kun ois saanu olla mukana...
    Kiva kun yläkerta on avattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä syksylle varmaan saadaan toinen kurssipäivä, jos se sopisi sullekin. :)

      Poista