tiistai 4. kesäkuuta 2019

Serenity


Kesäkuu on ehtinyt jo alkuun ja vielä vajaan kahden viikon ajan saamme Runonkulman Galleriassa nauttia tyyneydestä ja harmoniasta turkulaisten Lotta Lekan ja Marjo Yli-Antolan Serenity-näyttelyssä.

Lotta on tuonut esille eri tekniikoin toteuttamaansa taidegrafiikkaa, joihin hän on lisännyt ommelpistoja. Osa teoksista on muotounut kolmiulotteisiksi installaatioiksi. Marjo puolestaan on maalannut tyyneyttä ja keveyttä öljyvärein ja pastelliliiduin.

Serenity-näyttelyä Runonkulman Galleriassa. Taka-alalla seinällä Marjo Yli-Antolan teoksia
ja etualalla Lotta Lekan installaatio Care I-III. Polymeerigravyyri, ommel, risut ja rautalanka, 2018-2019.
  
Yllä Marjo Yli-Antolan Chinoiserie ja Lotta Lekan Clementia - Lempeys. 

Marjolla on ollut aikaisemminkin näyttely Runonkulman Galleriassa ja nyt mukaan tuli hänen työhuonenaapurinsa Lotta. Tätä näyttelyä, sen teemaa ja nimeä he ovat pohtineet yhteistyössä, molemmille on tärkeää luonnon läsnäolo ja rauhan ja seesteisyyden löytyminen luonnosta. Eri tekniikoista huolimatta teokset muodostavatkin hyvin yhteen sopivan kokonaisuuden. Marjo suuntaa teoksissaan katseensa veteen tai pilviin, Lotta tutkii metsänpohjaa ja sen kasvillisuutta. 

Lotta Leka, Fides -Usko. Akvarellimonotypia, ommel. 2019.
Lotta Leka, Patiens - Kärsivällisyys. Akvarellimonotypia, ommel. 2019.
Edellä jo tulikin esiin, että Lotta Leka yhdistää teoksissaan taidegrafiikan eri tekniikoita ja ommelta. Seinälle ripustetuissa teoksissa hän on käyttänyt akvarellimonotypiaa ja polymeerigravyyria, installaatioissa myös syanotypiaa. Tekniikoiden piiroksellisuus nostaa hänen aiheenaan olevan metsäkasvillisuuden ja sen pikkutarkkuuden hienosti esiin. Vedoksia täydentävät ompeleet vaikuttavatkin etäämmältä piirrosviivalta ja näyttely-yleisö on saanut hyviä ahaa-elämyksiä tarkastellessaan teoksia lähempää ja löydettyään mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Lotta Leka pohtii luontoaiheillaan luonnon ja ihmisen suhdetta ja hyvyyttä. Luonto tekee meille hyvää, mutta ihminen voisi toimia niin myös vastavuoroisesti. 

 
Lotta Leka, A year for four earths I-V. Polymeerigravyyri, akvarellimonotypia, syanotypia, ommel.

  
Yksityiskohtia Lotta Lekan teoksista.

                         
Marjo Yli-Antolan teokset Keveys ja When the sun shines. Öljymaalaukset kankaalle, 2019.
Marjo Yli-Antola on käyttänyt öljymaalauksissaan kevyitä väripintoja, saaden vahvatkin värikontrastit vaikuttamaan läpikuultavilta. Hän kertoo tavoitelleensa teoksissaan "täydellisten kepeiden hetkien tunnelmaa" ja tehneensä tavallaan muistiinpanoja hyvistä hetkistä pahojen päivien varalle. Taiteen tulisikin antaa mahdollisuus myös mielen keventymiseen vaikeampina aikoina, joita jokaiselle väistämättä tulee eteen. Teokset voivat myös suunnata katsetta tulevaan, avartaa ajatuksia kohti tulevaa tuntematonta, mitä tulevaisuudella onkaan meille tarjota.

Marjo Yli-Antola, Myötätuulia. Öljymaalaus kankaalle, 2019.
Marjo Yli-Antola, Nimetön. Pastellimaalaus, 2016-2019.
Marjo on tuonut näyttelyyn myös kaksi pastellimaalausta, joista toinen on yläpuolella olevassa kuvassa. Nämä teokset hän on aloittanut jo vuonna 2016, mutta viimeistellyt tätä näyttelyä varten.

Serenity-nättely on avoinna vielä 5.-8.6 sekä 11.-13.6. arkisin klo 11-17 ja lauantaina klo 11-15. Tämän näyttelyn jälkeen galleria on kahden viikon tauolla ja heinäkuun alussa avataan jälleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti