perjantai 16. elokuuta 2019

Ystävyyden aika

Elokuun näyttelymme teemana on Ystävyyden aika. Raumalaiset keramiikkataiteilijat Eija Hietanen ja Jenny Vuorela ovat olleet mukana useissa Keramos-yhdistyksen näyttelyissä, mutta nyt heidän ajatuksissaan jo kauan ollut kahdenkeskinen näyttely toteutui. Eija on toiminut pitkään keramiikan opettajana ja Jenny on nuoresta asti ollut hänen oppilaansa. Tästä ope-oppilas -asetelmasta on noussut myös ystävyys, joten Ystävyyden aika onkin näyttelylle ja sen teoksille hyvin kuvaava nimi.

Jenny Vuorelan ensimmäinen, Eija Hietasen ohjauksessa toteutettu keramiikkaveistos vuodelta 1997.
Jenny Vuorelan keramiikkateoksia on aikaisemminkin nähty Runonkulman Galleriassa, näyttelyssä vuonna 2016 ja siitä lähtien myös taidelainaamossamme. Jennyn Otus-hahmot ovatkin tulleet tutuiksi yleisöllemme ja moni on tullut näyttelyyn vartavasten niitä katsomaan.

    
Yläpuolella Jenny Vuorelan teokset Reppureissaajat, Äidin syli ja Kesämorsian. 
Keramiikka, rautaoksidi ja lasite, 2019. 

  
Yläpuolella Jenny Vuorelan teokset Neiti kesäheinä ja Valopilkkuna pimeään vuodelta 2019 sekä  teokset Pöytä on katettu ja Tarjolla tänään vuodelta 2017. Keramiikka, rautaoksidi ja lasite. 

Näkymä Runonkulman Gallerian näyttelystä Ystävyyden aika. Etualalla Jenny Vuorelan teokset Turkoosi ja Musta, keramiikkaa vuodelta 2019. Taustalla Eija Hietasen Kuikka ja seinällä Jenny Vuorelan akryylimaalauksia.
Tässä näyttelyssä nähdään nyt myös Jenny Vuorelan maalaustaidetta. Osa maalauksista on käsitelty kevyellä ja ohennetulla akryylivärillä, väriä valuttaen, ja luonnosmainen piirrosjälki antaa teoksille oman säväyksensä. Alapuolella olevissa tunteisiin vetoavissa maalauksissa Peura ja Maailman laidalla värien käyttö sen sijaan on hyvin voimakasta ja teosten tunnelmaa tehostavaa.
Jenny Vuorela, Peura. Akryylimaalaus, 2019.
Jenny Vuorela, Maailman laidalla. Akryylimaalaus, 2019.
Eija Hietanen on tuonut näyttelyyn reliefejä, isompia muotokuva- ja torsoaiheita sekä pieniä aiheita matkoilta ja mereltä. Näyttelyn avjaisten aikaan heinä-elokuun vaihteessa Uudessakaupungissa vietettiin Crusell-viikkoa ja teeman mukaisesti esillä on myös Crusell-ystäviä, ilmeikkäitä kasvoreliefejä.

Eija Hietanen, Crusell-ystävät. 8 reliefiä, keramiikkaa ja kuparioksidia, 2019.
Eija Hietanen, Tässä hän on! Keramiikka ja rautaoksidi, 2019.
Eija Hietanen, Aili-vauva. Keramiikka ja rautaoksidi, 2019.
Eija Hietanen, Juhannustanssi. Keramiikkaa, 2019. 
Eija Hietanen luottaa keramiikan omaan voimaan ja käyttää enää harvoin lasitteita. Rautaoksidi ja kuparioksidi antavat teoksille rouheaa ilmettä ja toisinaan ihan pelkkä saven omakin sävy riittää. Alla olevassa teoskokonaisuudessa Aamu Napolinlahdella on kuitenkin käytetty lasitetta ja vahapatinointia, mikä antaa pienille kalastajaveneille oman veikeän ilmeensä.

Eija Hietanen, Aamu Napolinlahdella. Talot keramiikkaa ja lasitetta, kalastajaveneet keramiikkaa ja vahapatinaa, 2019.

Yläpuolella Eija Hietasen Crusell-ystäviä ja yksityiskohta Jenny Vuorelan teoksesta Ystävä. Ystävyyden aika -näyttely on esillä Runonkulman Galleriassa elokuun loppuun asti. Galleria on avoinna ke 16-19 ja la 11-15 ja osoite on Ylinenkatu 38B, Uusikaupunki, tervetuloa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti