maanantai 10. maaliskuuta 2014

Hopeakorukurssi 1 ja 2

Lauantaina 22.2 Pikkukylän Puodin ja Runonkulman Gallerian tila täyttyi kolinasta ja paukkeesta ja
naisten puheesta ja naurusta. Näyttelyvieraat vähän varoivat voivatko moisen menon sekaan ollenkaan tulla teoksia katsomaan. Näin olen siis kuullut ja antanut itseni ymmärtää, harmikseni en itse ollenkaan päässyt osallistumaan Pikkukylän Puodin historian ensimmäiselle kurssille.

Meren Hopean yrittäjä Heli Väisänen tuli Seinäjoelta asti entisille kotikulmilleen vetämään hopeakorukurssia. Ja tulee toistekin, kurssi innosti tekijöitä toivomaan uutta kurssia, ja tokihan sellainen järjestetään.

Kuvia olen kurssilta saanut paljon. Valikoin tähän joitakin työtä ja tekemistä kuvaavia, ja muutaman kurssilla tehdyn valmiin, kauniin hopeakorun. Kuvat eivät ole mitenkään järjestyksessä työvaiheiden mukaan, niistä en osaisikaan mitään kertoa, mutta esillä ainakin työkaluja ja muutamia eri työtapoja.
 

 


  



Ja se seuraava kurssi sitten, se pidetään jo lauantaina 22.3 klo 10-16, paikka Runonkulman Galleria, Ylinenkatu 38B, Uusikaupunki. Tämänkin kurssin vetäjänä toimii hopeaseppä Heli Väisänen.

Kurssi sopii sekä aloittelijoille että jatkaville koruntekijöille. Kurssin osallistumismaksu on 45 €. Opettaja tuo kurssilla tarvittavat työvälineet ja materiaalit, hopea maksetaan käytön mukaan ja työkalumaksu on 3 €. Ilmoittautumiset 14.3 mennessä osoitteeseen meku@pikkukylanpuoti.fi tai teksiviestillä p. 040-7084776. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Kurssille mahtuu enintään 12 osallistujaa. 


Ja tästä on olemassa myös tapahtumasivu lisätietoineen. Toivon innostunutta osallistumista, jotta saadaan jatkossakin kursseja hyvin tarjolle. :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti