keskiviikko 23. elokuuta 2017

Raimo Aarraksen teoksia Antiikin mailta

Runonkulman Galleriassa voi vielä kuluvan viikon keskiviikkona ja lauantaina nähdä kalantilaisen taiteilijan Raimo Aarraksen näyttelyn Antiikin mailta. Näyttelynimen mukaisesti teoksissa näkyy taiteilija Aarraksen kiinnostus Italiaan ja taiteen historiaan. Maalausten aiheina on pääasiassa arkkitehtonisia kohteita, kattonäkymiä ja interiöörejä sekä antiikin ajan veistoksia.

Raimo Aarras: Venetsian kattoja, 2015 ja Rooman kattoja, 2015.
Raimo Aarras: Antiikin jumalattaret, 2000, Nymfi ja amatsoni, 2005 ja Leonardon ateljee, 1996.
Raimo Aarras: Torcello, 2009 ja Rooman kirkon holveja, 2016.


Antiikin mailta -näyttelyä on kiitelty hyvänä kokonaisuutena. Kaikki teokset ovat öjyvärimaalauksia ja teknisesti taattua ja laadukasta Aarrasta. Näyttelykokonaisuudesta nousevat väreissä esiin vaaleanpunaisuus, kirkas taivaansininen ja murrettu oranssin sävy. Joukossa on myös hienosti toteutettuja valon ja heijastusten vaikutelmia ja vahvoja kolmiulotteisuuden illuusioita. Suurin osa teoksista on 2000 -luvulta. Vanhempiakin teoksia on mukana, kuten alla olevat Kulttuuribussi tuli vihdoin Ugiin ja Kohtaaminen rannalla, jotka myös aiheiltaan poikkeavat muusta kokonaisuudesta, viitaten toki Antiikin maailmaan ja Italiaan nekin.

Raimo Aarras: Kulttuuribussi tuli vihdoin Ugiin. 1987.
Raimo Aarras: Kohtaaminen rannalla, 1995.
Raimo Aarras on aikaisempina vuosina tunnettu surrealistisesta taiteestaan. Ihmisen luita unenomaisessa tyhjyydessä esittävä maalaus Antropologinen maisema on tämän näyttelyn eniten surrealismia henkivä teos.

Raimo Aarras: Antropologinen maisema, 2015.
Odottavan aika on pitkä -maalaus on herättänyt näyttely-yleisössä pohdiskelevia ajatuksia. Kuka teoksen nainen on, mihin hän on matkalla ja millaisin ajatuksin surumielinen hahmo siinä istuu. Myös teoksen ulkoiset seikat ovat kiinnostaneet, teoksen tasapaino, tilallisuus ja meren pinnan kaunis maalaus.

Raimo Aarras: Odottavan aika on pitkä, 2001.
Raimo Aarras vieraili viime keskiviikkona galleriassa esitellen tunnin ajan ajatuksiaan näyttelystä, ja haastaen myös yleisöä keskusteluun taiteen ja kulttuurin tilasta Uudessakaupungissa. Antiikin mailta -näyttely on avoinna vielä tällä viikolla keskiviikkona 23.8. klo 16-19 ja lauantaina 26.8. klo 11-15. Tervetuloa Runonkulman Galleriaan, lauantaina myöhemmin iltapäivällä tullessasi saatat tavata vielä taiteilijankin ennen näyttelyn purkua.

Taiteilija Raimo Aarras.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti