Talotunnelmissa

Olimme kuin vahingossa tilanteessa, jossa etsimme Pikkukylän Puodille liiketilaa kaupungista. Aina oli ajateltu, että se puotitila olisi oikeasti pikkukylällä. No, Uusikaupunki on kyllä pikkukylä sekin, niin kaupunki kuin onkin.

Yksi asia johti toiseen ja siitä taas eteenpäin. Kävimme katsomassa muutamia puutaloja Uudenkaupungin keskustassa, ja sitten löytyi sattumalta myynti-ilmoitus, mikä sai minut tarttumaan välittömästi puhelimeen ja kysymään pääsisikö heti katsomaan. Ei päässyt, piti yön yli nukkua ensin.

Näimme talossa mahtavia mahdollisuuksia. Tietysti oli myös miinuksia, mutta muutaman katselukerran jälkeen huomasimme oman varmuuden vain kasvavan. Joskus toisinaan joku juttu vaan loksahtaa ja tuntuu omalta.

Ensimmäiset tekemämme vakavat ja pitkälle viedyt kyselyt ja suunnitelmat ja ostotarjoukset saivat minut säikähtämään oikein kunnolla. Kevät oli mennyt haaveellisissa tunnelmissa, ja nyt kun talosta alkoi tulla totta, minä pelästyin. Remontti ja työmäärä ei pelota (puhun nyt omasta puolestani, enkä remonttimestarini), mutta todellisuus iski tajuntaan vasta, kun pysähdyin ajattelemaan asiaa lapseni näkökulmasta. Itku tuli. Näin jo kaikki ne menetetyt yhteiset kesähetket, kun minä vain remontoin ja häärään puodilla. Mietin olenko tekemässä väärää ratkaisua. Varovasti otin asian puheeksi, ja kävi selväksi, että minulla onkin loistava ja innokas pikkuapulainen, joka laski itsensä Puodin henkilökuntaan ja pikapiirsi muistilapulle talon toimintasuunnitelman.

Huomaa taidegallerian rakkausaiheinen patsas alhaalla oikealla.