torstai 25. heinäkuuta 2019

Runotyttö

Tällä heinäkuun helleviikolla voit vielä tutustua Kirsi Neuvosen teoksiin Runonkulman Galleriassa. Neuvonen on jyväskyläläinen tunnettu ja palkittu taidegraafikko. Runotyttö-näyttely koostuu hänen pukuteoksistaan vuosilta 2001-2019. Teokset ovat syväpainografiikkaa, etsauksen ja akvatintan yhdistelmiä. Aiheet on toteutettu neljältä laatalta vedostaen ja niiden värimaailma onkin hyvin rikas.

Ensimmäiset pukuaiheensa Kirsi Neuvonen on toteuttanut jo vuonna 1987. Vuosien varrella hän on keskittynyt taiteessaan myös monenlaisiin muihin teemoihin, palaten kuitenkin aina uudelleen pukuteemaan.  Runotyttö-näyttelyssä onkin nyt mukana seitsemän uutta teosta tältä vuodelta. Ripustuksen teosten koko vaihtelee hyvin suurista, enemmän jo maisemallisista teoksista pieniin vintagepukuihin.

Näyttelyssä on neljä suurta teosta vuodelta 2013. Näistä kolme on edellä mainitsemiani maisemallisia aiheita. Puku niissä on edelleen kantavana tekijänä, mutta etualan puuaiheet yksityiskohtineen vetävät huomion ja muodostavat teoksiin tilallisuutta. Itse miellän taustan puvun kuin järkähtämättömäksi vuoreksi, tärkeäksi taustatekijäksi, ehkä myös suojelijaksi. Yksi suurista aiheista poikkeaa muista, Pitsipuku. Tätä aihetta Neuvonen on käsitellyt pintamaisemmin, puvun kuosiin keskittyen. Mukana on myös helminauha, mikä korostaa puvun omaa käyttötarkoitusta asuna.

 
Kirsi Neuvonen, Saarnilehto ja Aarnimetsä. Etsaus ja akvatinta, 2013.

 

Yläpuolella Kirsi Neuvosen Pitsipuku vuodelta 2013 ja Haaveissa vuodelta 2015. Haaveissa-teos on osa Neuvosen taidehistoriaan liittyvistä tutkimuksista. Hän on tarkastellut hiuksia ja kampauksia taiteen historiassa ja kuvaa aiheita vastakohtaisesti nyky-selfieille selkäsuunnasta. Haaveissa-teos on näyttelyssä mukana "runotyttönä".

  
Yllä olevissa kuvissa on kaksi näyttelyn Vintagepuvuista, vuosilta 2015 ja 2012. Vintagepukuja Kirsi Neuvonen on toteuttanut useita, kierrättäen niissä koevedoksiaan. Taiteilija etsii koevedoksistaan kiinnostavia kohtia ja leikkaa niistä melkein kuin paperinuken asuja. Teoksessa puku roikkuu rautalankanarulla vitriinikaapin sisällä ja puvusta muodostuu taustaansa varjo.

Kirsi Neuvonen, Mansikkapuku ja Ruiskukkapuku. Etsaus ja akvatinta -vedokset, 2019.
Neuvosen uusimmissa, tänä vuonna syntyneissä teoksissa puvut ovat kasvualustana kesäisille kukka-, perhos- ja marjateemoille. Näissäkin värien yhdistely on olennaisessa osassa tunnelman tuojana. Etualan aiheet, kuten mansikat tai kielot, on käsitelty yksityiskohtaisesti ja siihen viivojen ja väripintojen vaihtelu taustalla tuo hienoa kontrastia. Teoksissa on monipuolista ilmaisua ja siten niihin voi syventyä yhä uudellleen ja uudelleen, löytäen aina uutta tai tiettyyn hetkeen tai mielialaan sopivaa tarttumapintaa.

 
Kirsi Neuvonen, Auringonlaskupuku ja Kielopuku. Etsaus-akvatinta, 2019.

Runotyttö-näyttelyn ohessa on mukana useita Neuvosen vedoksia, joiden joukosta voit tehdä mahtavia löytöjä, alla muutama esimerkki valikoimasta. Runotyttö-näyttely kaikkine teoksineen on esillä vielä kuluvan viikon ja lisäaukioloa on myös sunnuntaina. Tervetuloa Runonkulman Galleriaan siis to-pe klo 11-17, lauantaina klo 11-15 ja sunnuntaina 28.7. klo 13-15. 

 
Kirsi Neuvosen vedokset Kotona vuodelta 2009 ja Keinu vuodelta 2015.

Kirsi Neuvonen, Kruunun prinssi. Etsaus-akvatinta, 2016.
Kirsi Neuvonen; Satusoppaa: Herttarouva (Liisa ihmemaassa). Etsaus-akvatinta, 2013.