Neulahuovutusta

Tämä ilta hujahti nopeasti, kun Villakärpäsen Outi Yli-Antola tuli ohjaamaan neulahuovutusta innokkaille kurssilaisille.

 

 

 

Suunnilleen kaksi ja puoli tuntia meni aikaa yhden hahmon syntymiseen, eikä kurssi ihan pelkkää tonttuilua ollut, syntyi siellä myös esimerkiksi kärpässieniä ja keijuja.

Moni kyseli seuraavaa kurssia, ja se olikin jo ennalta sovittuna, keskiviikkona 22.10. klo 17-20 neulahuovutetaan taas, ja Outi tulee silloinkin ohjaamaan. Voit ilmoittautua kurssille jo vaikka heti, sähköpostiin meku@pikkukylanpuoti.fi. Seuraa joka tapauksessa tapahtumailmoituksia eri kursseista Pikkukylän Puodin ja Runonkulman Gallerian facebookissa ja lehdissä.

Remonttikin on taas pikkuisen edennyt, keittiö on pois käytöstä, lattiamaali saa kuivua rauhassa.

Rajatiloja

Runonkulman Galleriassa on parhaillaan seppä Noora Mannosen ja keraamikko Auli Sormusen yhteisnäyttely Rajatiloja. Näyttelyn nimi on osuva monella tasolla. Siinä on teosten materiaalien, pintojen ja muotojen sekä niistä heräävien tunteiden ja tulkintojen rajatiloja. Näyttely sisältää voimakasta vastakkainasettelua, ollen samalla hyvin harmoninen kokonaisuus. Taiteilijat itse kertoivat näyttelyn rakennettuaan, että teosten välinen vuoropuhelu oli yllättävää, ja niiden sijainti toistensa rinnalla toimii oikein hyvin. Sekä Noora että Auli tekevät myös käyttötuotteita, mutta nyt keskitytään heidän taiteeseensa.

Nooralle ruusu muotona on kiehtova, ja se esiintyykin hänen taotuissa teoksissaan erilaisissa rooleissa. Metallin monipuolisuus kiinnostaa häntä, karkeaksi ja miehiseksi mielletty materiaali muuttuu pehmeästi taipuviksi muodoiksi, myös herkän ruusun terälehdiksi. Noora kertoo pyrkivänsä esteettiseen ja puhtaaseen muotokieleen. Näyttelyteoksissaan hän onkin käsitellyt ruusut yksityiskohtaisen tarkasti, pelkistäen samalla teoksen muuta osaa, mikä tuo teoksen muotoon vahvaa kontrastisuutta. Teosten nimet yllättävät, ja tuovat niille lisämerkityksen, kääntävät jo syntyneet ajatukset ehkä ihan toiseen suuntaan. Teoksiin tulee mukaan viesti, mikä kuitenkin antaa tilaa kokijan oivallukselle.

Noora Mannonen. Liikkumavaraa. 2013.

Noora Mannonen. Vapaasti kasvavat. 2014.

Noora Mannonen. Tule lähelle. 2013.

Auli on tuonut näyttelyyn keramiikkaveistoksia ja maalauksia. Kuvissa esiintyvistä Metsämadonnoista Auli kertoo, että ne ovat kuin maasta syntyneitä hahmoja, maaemoja, mutta myös itkijöitä. Teokset oikeasti kyynelehtivät, ja kyynelillään kastelevat sylissään olevia mehitähtiä ja sammalta. Itkijänaiset vaikuttavat ensin melko samanlaisilta keskenään, mutta heihin tutustuessa jokaisen erityispiirteet nousevat esiin, seuraavassa muutama ajatukseni heistä.

Auli Sormunen. Yksityiskohta teoksesta Itkijäemo I. 2014.

Ensimmäinen Itkijäemo on mielestäni viisas. Hän on nähnyt elämää, ja suhtautuu kokemaansa hyväksyen. Hänen hiljainen itkunsa tekee vaikutuksen, enkä voi olla ajattelematta, mitä surua hän ajatuksissaan kantaa. Hän on rauhallisuudessaan myös hyvin kaunis.

Auli Sormunen. Itkijäemo II. 2014.

Toinen Itkijäemo on raastavan surun murtama. Hänen kasvonsa ovat vääristyneet itkusta, ja hänen vartalonsakin vääntyy tuskan tunteesta. Hän ei kohtaa ympäröivää maailmaa tai muita ihmisiä. Itku on rajua. Suru vie hänet.

Auli Sormunen. Pikkuitkijä I (taustalla) ja Pikkuitkijä II. 2014.

Etualan Pikkuitkijä II on täynnä rakastavaa hellyyttä. Hänkin itkee, ehkä kuitenkin enemmän murehtii etukäteen kuin suree. Olemuksensa on huolehtiva ja äidillinen.

Rajatiloja -näyttely on esillä 20.9 asti, avoinna ke klo 16-19 ja la klo 11-15, joten ehdit vielä näkemään muutkin teokset ja kokonaisuuden. Olisi kiinnostavaa kuulla ajatuksianne näyttelystä.

Tiina Talvikki

En ole pitkään aikaan kirjoitellut täällä juuri muuta kuin Runonkulman Gallerian näyttelyihin liittyviä tekstejä. Pikkukylän Puodin puolella toiminta on ollut ihan yhtä innostavaa, ja muiden käsityöyrittäjien tuotteet Puodissamme olisivat ansainneet täällä blogipuolellakin enemmän huomiota.

Nyt kuitenkin nostan yhden yksittäisen yrittäjän ihan syystä esiin. Kyse on nimittäin oman kylän tytöstä. Pikkukylällämme asuu noin kaksikymmentä aikuista (riippuu miten kylän rajat sattuu laskemaan) ja muutamia lapsia. Osa näistä aikuisista asui täällä jo silloin, kun itse olin pieni. Vähän isompana sain sitten koulussa kuvistunneilla opettaa osaa kylämme seuraavaksi pienimmistä. No, lukioikäisiä he jo silloin olivat, ja heistä naapurin Tiina avasi muutama vuosi sitten Saloon oman käsityöyrityksensä Tiina Talvikin.

Tinalla on omaa vatemallistoa, minkä lisäksi hän tekee korjausompelua tai uudistaa vanhoista vaatteista jälleen käyttökelpoista asiakkaan toiveiden mukaan. Itse innostuin hänen piirtämistään metsäneläimistä, joita ainakin alkuun seikkaili kaulahuiveissa. Tiinan piirrosviiva on herkullinen, hahmot on toteutettu luonnosmaisesti, mutta samalla hyvin eläväisesti.  Nyt olemme saaneet Pikkukylän Puotiin suloisia pieniä rintanappeja näillä ja muutamalla muullakin aiheella.
 

Tiina Talvikin rintanappeja.

Kauniissa kangaskasseissa metsäneläimet myös esiintyvät, mutta nyt ihan uudella ilmeellä, viivan lisänä on lämmin ja maalauksellinen väri.

Huuhkain, Pihkahäntä ja Vemmel.

Tiina Talvikin kangaskassit ovat reilun kaupan puuvillaa.

Tiina Talvikin tuotteet ovat myynnissä Pikkukylän Puodilla keskiviikosta lähtien, syys-lokakuun ajan. Ja mikäs osuvampi ostos muovittoman syyskuun viettoon, kuin kaunis ja sekä materiaaliltaan että ulkoasultaan luonnonläheinen kangaskassi.