keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Lanka on väri. Neula on sivellin.

Helena Vaarin näyttely "Maalauksia. Lanka on väri. Neula on sivellin" vaikuttaa ensisilmäyksellä olevan voimakasväristä maalaustaidetta. Monelle kävijälle teokset ovat auenneet vasta, kun olen tekniikasta maininnut, ja ovat tarkastelleet teoksia lähempää. Niissä on käytetty tavallaan kollaasitekniikkaa, materiaalina eriväriset, erikokoiset kankaat, ja "liimana" ompelukoneommel. Tekniikka onkin Helena Vaarin sanoin applikaation ja vapaan konekirjonnan yhdistelmää, ja tulos on hyvin maalauksellinen. Teokset ovatkin saaneet ansaitsemaansa huomiota, ihmetystä ja ihastusta, ja näyttely on saanut väen hienosti liikkeelle. Teoksista vaikuttuneet ihmiset ovat suositelleet näyttelyä tutuilleen, ja moni on myös tullut itse uudelleen ystävät mukanaan.

Teokset Forget me not ja Erämaajärvi.
Näyttely kattaa montaa teemaa, oopperan puvustuksia ja kohtauksia, muotikuvaa, maisemallisia näkymiä ja kasvien yksityiskohtia. Teokset pohjautuvat valokuviin ja valokuvien yhdistelmiin. Itse näyttely rakentuu teosten tunnelman vaihteluun. On sommittelultaan, väreiltään ja sisällöltäänkin voimakkaita ja dynaamisia teoksia, joiden välissä seinällä on rauhoittavia näkymiä, kuten virtaavaa vettä.

Teokset "Kevätauringossa" ja "Karita Mattila -Tosca"

Yksi näyttelykävijöiden suosikkiteoksista, "Voiman lähde".
Helena on kertonut vaatteen olevan hänelle kuin veistos ihmisen yllä, jota hän haluaa kuvata.
Vaatteen kolmiulotteisuus, valot ja varjot kiinnostavat. Kuvassa yksityiskohta teoksesta Energy and process.

Teokset Riippukeinu ja Lentävä hollantilainen - Daland ovat näyttelyssä eri seinillä, toisistaan etäällä. Eräs näyttelykävijä kuitenkin huomasi rinnastaa ne keskenään. Värien voima ja vastakkaisuus on hienoa. Voimakas tumma tumma sininen, ja kirkas kellertävä väri löytyvät molemmista, väripainotus vain vastakkaisina. Olisipa hieno teospari omallekin seinälle.
 
      
 Riippukeinu ja Lentävä hollantilainen -Daland.

Hollolalainen tekstiilitaiteilija Helena Vaari tunnetaan taiteensa lisäksi kirkkotekstiileistä, joita hän on suunnitellut ja toteuttanut jo kahdeksaan kirkkoon. Runonkulman Gallerian näyttelyssä hänen työtään voi ihailla vielä ensi viikon maanantaihin asti ke-pe klo 10-18 ja la klo 11-15. Tulevana lauantaina Uudessakaupungissa alkaa Crusell-viikko, ja meilläkin ovi on auki poikkeuksellisesti myös sunnuntaina 27.7. klo 11-15 ja maanantaina 28.7. klo 10-18. Tervetuloa!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti