lauantai 16. elokuuta 2014

Sunnuntaihetkiä

Pekka Salmen "Sunnuntaihetkiä" avattiin Runonkulman Galleriassa jo heinäkuun lopulla. Viimeiset kesäaukioloviikot menivät vauhdilla, enkä nyt oikein itse ymmärrä tätä kahden viikonpäivän aukioloa ollenkaan. Syksypuolelle on kuitenkin siirrytty, ja Sunnuntaihetkiä -valokuvat ovat nähtävillä vielä 23.8. asti, mutta muistakaa, vain keskiviikkona klo 16-19 ja lauantaina klo 11-15. Tulen toki tätä näkemisen arvoista näyttelyä muulloinkin näyttämään, jos erikseen niin sovitaan.

Pekka Salmi on turkulainen valokuvausta pitkään harrastanut kuvaaja, ja nyt hän on tuonut esille kaupunkikuvia Euroopan eri kaupungeista. Hän on kehittänyt kuvat filmistä lähtien omassa pimiössään Savonlinnassa, ja käyttänyt vedoksissa myös erilaisia sävytyksiä.

Kuvissa on voimakasta tummuuskontrastia ja tilavaikutelmaa, ja lähes kaikissa kuvissa on myös ihminen. Ihminen on välillä pääosassa eleineen ja ilmeineen, välillä sivuroolissa melkein huomaamattomana, mutta tärkeänä osana kuvan sommittelua ja sisältöäkin. Kuvat ovat tyylikkäitä ja harkittuja kokonaisuuksia, ja voimakkaat valo-varjovaikutelmat ovat kiinnittäneet yleisön huomion. Aiheissa on tavoitettu hienosti myös eri kaupunkien tunnelmaa ja omaleimaisuutta.

Pekka Salmi: Iltajamit. Amsterdam, 2011.
Näyttelyn valokuvat ovat käsin vedostettuina kuvina ainoita kappaleita, ja hienoja taideteoksia. Tämän postauksen kuvissa näkyy paljon ympäristön heijastuksia häiritsevänä, ja myös moni puhutteleva yksityiskohta jää varmasti huomaamatta, joten toivottavasti ehdit katsomaan kuvia paikan päälle.

Pekka Salmi: Vrtban puutarha. Praha, 2008. Indigo. Hania, 2005. Lyhty. Hania, 2011.
Pekka Salmi: Amsterdam. 2009.
Kuva, jolla Salmi sai kunniamaininnan osallistuessaan
Iso-Britanniassa järjestettyyn valokuvauskilpailuun.
Pekka Salmi: Sateen jälkeen. Bergen, 2012.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti