perjantai 12. syyskuuta 2014

Rajatiloja

Runonkulman Galleriassa on parhaillaan seppä Noora Mannosen ja keraamikko Auli Sormusen yhteisnäyttely Rajatiloja. Näyttelyn nimi on osuva monella tasolla. Siinä on teosten materiaalien, pintojen ja muotojen sekä niistä heräävien tunteiden ja tulkintojen rajatiloja. Näyttely sisältää voimakasta vastakkainasettelua, ollen samalla hyvin harmoninen kokonaisuus. Taiteilijat itse kertoivat näyttelyn rakennettuaan, että teosten välinen vuoropuhelu oli yllättävää, ja niiden sijainti toistensa rinnalla toimii oikein hyvin. Sekä Noora että Auli tekevät myös käyttötuotteita, mutta nyt keskitytään heidän taiteeseensa.

Nooralle ruusu muotona on kiehtova, ja se esiintyykin hänen taotuissa teoksissaan erilaisissa rooleissa. Metallin monipuolisuus kiinnostaa häntä, karkeaksi ja miehiseksi mielletty materiaali muuttuu pehmeästi taipuviksi muodoiksi, myös herkän ruusun terälehdiksi. Noora kertoo pyrkivänsä esteettiseen ja puhtaaseen muotokieleen. Näyttelyteoksissaan hän onkin käsitellyt ruusut yksityiskohtaisen tarkasti, pelkistäen samalla teoksen muuta osaa, mikä tuo teoksen muotoon vahvaa kontrastisuutta. Teosten nimet yllättävät, ja tuovat niille lisämerkityksen, kääntävät jo syntyneet ajatukset ehkä ihan toiseen suuntaan. Teoksiin tulee mukaan viesti, mikä kuitenkin antaa tilaa kokijan oivallukselle.

Noora Mannonen. Liikkumavaraa. 2013.
Noora Mannonen. Vapaasti kasvavat. 2014.
Noora Mannonen. Tule lähelle. 2013.
Auli on tuonut näyttelyyn keramiikkaveistoksia ja maalauksia. Kuvissa esiintyvistä Metsämadonnoista Auli kertoo, että ne ovat kuin maasta syntyneitä hahmoja, maaemoja, mutta myös itkijöitä. Teokset oikeasti kyynelehtivät, ja kyynelillään kastelevat sylissään olevia mehitähtiä ja sammalta. Itkijänaiset vaikuttavat ensin melko samanlaisilta keskenään, mutta heihin tutustuessa jokaisen erityispiirteet nousevat esiin, seuraavassa muutama ajatukseni heistä.

Auli Sormunen. Yksityiskohta teoksesta Itkijäemo I. 2014.
Ensimmäinen Itkijäemo on mielestäni viisas. Hän on nähnyt elämää, ja suhtautuu kokemaansa hyväksyen. Hänen hiljainen itkunsa tekee vaikutuksen, enkä voi olla ajattelematta, mitä surua hän ajatuksissaan kantaa. Hän on rauhallisuudessaan myös hyvin kaunis.

Auli Sormunen. Itkijäemo II. 2014.
Toinen Itkijäemo on raastavan surun murtama. Hänen kasvonsa ovat vääristyneet itkusta, ja hänen vartalonsakin vääntyy tuskan tunteesta. Hän ei kohtaa ympäröivää maailmaa tai muita ihmisiä. Itku on rajua. Suru vie hänet.

Auli Sormunen. Pikkuitkijä I (taustalla) ja Pikkuitkijä II. 2014.
Etualan Pikkuitkijä II on täynnä rakastavaa hellyyttä. Hänkin itkee, ehkä kuitenkin enemmän murehtii etukäteen kuin suree. Olemuksensa on huolehtiva ja äidillinen.

Rajatiloja -näyttely on esillä 20.9 asti, avoinna ke klo 16-19 ja la klo 11-15, joten ehdit vielä näkemään muutkin teokset ja kokonaisuuden. Olisi kiinnostavaa kuulla ajatuksianne näyttelystä.

2 kommenttia:

  1. Todella kiva idea muotoilla herkkä ruusu raskaaseen metalliin. Mannosen "Liikkumavaraa"-teos on kiva. Herättää ajatuksia.
    Kaikki taiteen naishahmot yleensä kiehtovat välittömästi, sillä naishahmoissa on jotain koukuttavaa ja taidehistoriallekin tyypillistä. Kuten sanoit, ainakin alakuvan perusteella Sormusen teokset vaikuttavat liian samankaltaisilta ja toivoisin ilmaisuun jotain uutta yksittäisten teosten kesken, mutta ajatus maaemoista vetoaa kyllä minuun. Ja itkijänaisten viittaus karjalaiseen kultturiin on myös kiehtova ja itseäni koskettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useampikin näyttelykävijä on pohtinut teosten yhteyttä itkuvirsiin. Itselleni teema on tuttu lähinnä Edelfeltin Larin Paraske -maalauksesta, mutta nyt kun asiasta on näyttelyn yhteydessä puhuttu, on tullut vähän googlailtuakin. :)

      Poista