perjantai 16. marraskuuta 2018

Satumaa

Uudessakaupungissa vietetään vuosittain lastenkuu-marraskuu teemakuukautta. Teemaan sopivasti Runonkulman Galleriassa on taidenäyttely nimeltään Satumaa. Esillä on Riitta Myllymäen satumaista taidetta, kiinnostusta herättäviä teoksia sekä lapsille että aikuisille.

Tämä Satumaa-näyttely on toinen Riitta Myllymäen näyttely Runonkulman Galleriassa. Edellinen näyttely, Luonnon helmassa oli esillä meillä vuonna 2016. Nyt taiteilija kirjoittaa näyttelyesittelyssään siitä, miten sadut auttavat lapsia tunteiden käsittelyssä ja antavat keinoja tosielämän ongelmien ratkaisuihin. Aikuisille haaveet ja unelmat ovat arjen kiireettömyyttä, unelmaa onnesta ja huolettomasta huomisesta. Samoin kuin lapset saduista, voivat aikuiset saada nähdystä ja koetusta, haaveista ja unelmista hienoja tavoitteita ja rakennuspalikoita elämään.

Näyttely koostuu kolmesta kokonaisuudesta. Lapsille varmasti kiehtovin osuus on "linnan torni", jonka seiniä kiertää tarina ihka-aidosta prinsessasta. Sadussa Vanhan Rauman prinsessa Mari kohtaa Uuden Rauman prinssi Hjalmarin. Sadun kuvitus on myös tornin seinillä, ne taiteilija on maalannut akvarellitekniikalla.
Riitta Myllymäki, Satulinna. Akvarellikuvitus satuun
Vanhan Rauman prinsessat Helmi ja Mari sekä prinssi Hjalmar. 2015.
Gallerian sisäänkäynnin puolella on taidetta, jota Myllymäki kutsuu oheistaiteeksi. Pääasiallisena tekniikkanaan hän käyttää taiteessaan öljyvärejä ja maalipalettinaan voipaperia. Näitä kertyneitä värikkäitä palettipapereita taiteilija on jo parinkymmenen vuoden ajan on koostanut mielenkiintoisiksi maalauskollaaseiksi. Tällaisessa muodossa, levyille kiinnitettyinä nämä oheistaideteokset on nyt ripustettu galleriaan esille.

Riitta Myllymäen kollaasiteos Neidon ryöstö (1997).
Riitta Myllymäen kollaasit Onni (1996) ja Toivo (1998).

Riitta Myllymäen kollaasiteoksia, ylhäältä:
Lordin lisko Gita (2006), Vaaleanpunainen pantteri (1999) ja Ressu (1998).  
Riitta Myllymäen kollaasiteokset Piknik ja Salaisuus (1998).

Riitt Myllymäki, Metsän kuu. Kollaasi, 1996.
Toinen gallerian tila täyttyy Myllymäen ekspressiivisistä öljyvärimaalauksista. Värit ovat hänelle tuttuun tapaan voimakkaita, teoksissa on abstraktiutta, vellovia vapaita muotoja ja upeita väriyhdistelmiä. Toisaalta mukana on vahvasti esittävää, voimakkaan tunnepitoisia aiheita.

Riitta Myllymäki, Lyhdyt. Öljymaalaus, 2005.

Riitta Myllymäki, Matkalla varjojen maahan. Öljymaalaus, 2017.

Riitta Myllymäki, Ankkalammen syksyä. Öljymaalaus, 2006.
Riitta Myllymäki, Sielun varmuuskopio. Öljymaalaus, 2016.
Runonkulman Galleria on avoinna keskiviikkoisin klo 16-19 ja lauantaisin klo 11-15 sekä Satumaa-näyttelyn viimeisenä päivänä myös sunnuntaina 25.11., jolloin on myös Uudenkaupungin joulunavaus. Galleria on silloin avoinna klo 11-15 ja päivän aikana voit osallistua tuotearvontaan ja nautiskella glögi- ja suklaatarjoilusta taiteen äärellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti