perjantai 18. huhtikuuta 2014

Mika Törösen Akvarelleja -näyttely

Kuluvaa kuukautta mennään vauhdilla eteenpäin. Mika Törösen Akvarelleja -näyttely rakennettiin ja avattiin jo aprillinpäivänä, ja viikko sitten gallerialla järjestettiin Mikan itsensä ohjaama akvarellikurssi. Kurssista kirjoitan vielä erikseen, mutta ensin muutama esimerkki näyttelystä ja upeasta akvarellitaiteesta.

Teokset "Asetelma" ja "Sateen jälkeen".
Mika Törönen asuu ja työskentelee nykyisin Sammatissa. Hän on Taidemaalariliiton ja Helsingin taiteilijaseuran jäsen, ja on opiskellut Julian Ashton Art schoolissa, Sydneyssa, Australiassa. Hän on maalannut ammatikseen noin 20 vuotta, myös öljyväreillä, mutta pääasiassa akvarelliväreillä.

Teokset "Tori II" ja "Tori I".
Akvarelleista Mika on itse kertonut, että häntä kiehtoo tekniikan sattumanvaraisuus ja hallitsemattomuus. "Koskaan ei täydellisesti tiedä, miten pigmentti ja vesi paperilla käyttäytyvät. Hallitsemattomuutta voi kuitenkin käyttää myös hyväksi ja antaa sattuman maalata osan työstä." Hän maalaa monenlaisia aiheita, mutta enimmäkseen kaupunkiaiheita. Niissä painottuu valo ja katujen tunnelma, ei niinkään arkkitehtuuri tai sen yksityiskohdat. 

"Illan heijastuksia".
Mika Törösen Akvarelleja -näyttely on Runonkulman Galleriassa esillä vielä lauantaihin 26.4. asti, avoinna ke klo 16-19 ja la klo 11-15. Tämä kannattaa nähdä! Teosten sivellinjälki, värimaailma ja tunnelma on hyvin vaikuttavaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti